Suolakylpyjä

Pari viime päivää merten jumala Poseidon on rankaissut meitä vitsauksella nimeltään meltemi. Meltemi on väkevästi piiskaava pohjoistuuli jonka tapana on muistuttaa meitä maan matosia luonnonvoimien ankaruudesta. Nyt tuo n. 15m/s, hetkellisesti jopa 20m/s puhkuva tuuli sattui meidän reiteillemme lähes täysin vastaisena tehden matkaamisestamme hyvinkin kuoppaista ja märkää. Lukuisat kerrat näinä päivinä on vasta-aalto pärskähtänyt yli veneemme ja kastellut niin veneen, miehistön kuin miehistön vaatteetkin suolaisella sateellaan. Nyt kaikki paikat veneen kannella ovat suolan peitossa ja vaatteista saa osviittaa millaista on tönkkösuolattu muikku.

Palataan taas pari päivää taaksepäin ettei matkan kronologia katkea. Nisiros jonne olimme saapuneen Santorinilta Astypalean kautta on Santorinin tapaan tulivuorisaari eli käytännössä siis vieläkin lievästi aktiivinen, joskus räjähtänyt tulivuori. Vuokrasimme Nisiroksesta auton jolla ajoimme ensin keskelle kraateria jossa mm. kasvatetaan lehmiä (varmaankin EU:n "vaikeiden alueiden" tuen turvin) ja rikinkatkuisen kraaterikävelyn jälkeen ajoimme kraateria ympäröivien vuorten yhdellä laella sijaitsevaan Nikeian kylään joka oli erittäin idyllinen pikku kreikkalaiskylä valkosinisine taloineen, kirkkoineen ja kapeine kävelykatuineen.

Irroitettuamme köydet Nisiroksen Paloin kylän laiturista suuntasimme kulkumme itään kohti Simiä. Simi on parin tuhannen asukkaan pikkusaari joka kuitenkin erottuu edukseen arkkitehtuurinsa turvin. Ilmeisesti saarta 1900-luvun alussa hallinneiden Italialaisten vaikutuksesta kreikkalaisten perinteisestä valkoisesta on talojen maaliksi vaihdettu keltainen ja ikkunoiden, ovien yms väreinä on kreikansinisen sijaan käytetty punaista, vihreää, ruskeaa ja harmaata. Lisäksi perinteinen tasakatto on vaihtunut harjakattoon. Nämä arkkitehtuurimuutokset innoittivat meitä jäämään saarelle vielä toiseksi yöksi mikä mahdollisti päiväkävelyn kylän läpi uimarannalle ja ostokset kylän putiikeissa joissa kasseihimme jäi miesten nahkavöitä, nahkaisia naisten käsilaukkuja sekä allekirjoittaneelle myös vanhanmallinen käsisuuntimakompassi.

Similtä meille oli tarjolla ainoastaan yksi suunta kohti luodetta, jotta pääsisimme aikataulussa takaisin purjehduksemme aloitus- ja päätepisteeseen Samokselle. Lähdimme ryskimään vastameltemiin kohti Kosin saarta. Kos on jälkeen kerran osoitus siitä mitä en erityisemmin kaipaa lomiltani eli perinteinen etelänmaan turistirysä joka on aivan liian täynnä turisteja ja jossa paikallinen ravintolahenkilökunta huutelee jo kadulla kävellessä hoonolla soomella "Terve, terve, mita kuluu, kukku luruu". No, Kosin kaupungin satama on kuitenkin hienolla paikalla vanhan linnan muurien juurella ja lähellä kaupungin riemuja.

Tänään kryssimme toisen päivän meltemiä vasten ja Kosin pohjoispuoleisen Kalymnoksen Vathi-satamaan. Matkalla veneemme ympärillä vieraili parinkymmenen minuutin ajan parvi delfiinejä joilla ei ilmeisesti ollut kovan kelin johdosta ollut päivän aikana muita leikkikavereita.

Terveisin täältä idässä häämöttävän Turkin yllä loistavan puolikuun sillan päästä, vapaaehtoisesta pyörivän yötuulen aikaansaamasta ankkurivahdista.